Tänäänkin on hyvä päivä juosta.

Kympin naisten matkassa: Kipinöitä sinkoillen maalissa!

Juoksevat ihmiskokeemme Leena ja Petra starttasivat sunnuntaina kevään päätapahtumaan Naisten Kympille, johon he olivat valmistautuneet kahden kuukauden ajan Juoksukoulu Startin matkassa.

Jo viime viikon sunnuntailenkillä 10 kilometriä taivaltanut kaksikko selvisi Naisten kympin maaliin odotusten mukaisesti juosten.

–  Hyvin meni. Aika ruuhkaista oli, mutta kuulokkeet korvissa pystyi juoksemaan ihan omassa maailmassa! Mahtava tapahtuma, hieno fiilis, Leena kuvailee.

Oliko edes paha? Tuntuiko vaikeammalta ajatukselta huhtikuussa kuin nyt juostuna?

- Kaksi kuukautta sitten kymppi tuntui tosi pitkältä, mutta kun sen ekan kerran sai juostua, niin eihän tämä enää silleen tuntunut niin isolta jutulta. Aika oli siinä 1h 15 min kieppeillä ja Petralla jokunen minuutti lisää.

Millainen merkitys Juoksukoululla oli?

- Juoksukoululla oli iso osa, asentovirheetkin korjautuivat lopulta. Valkut pitivät myös tiukkaa kuria, omin päin ei saanut aluksi juosta. Se oli hyvä etenkin mulle, kun yritän usein haukata liian ison palan kerralla, Leena kertoo.

- Ja se psyykkinen puoli, ryhmässä, samantasoisten kanssa on helppo treenata, ei tartte olla kuin oma itsensä. Eikä matkoista tehty peikkoja, vaan pikkuhiljaa edettiin pidemmille matkoille. 

Liikuntamyllyn ryhmän vetäjien Paulan ja Janin sitoutuminen juoksukoululaisten tukemiseen onkin ollut ihailtavaa. Kehityksestään innostuneiden ja motivoituneiden ihmisten kannustaminen on Paulan mukaan myös palkitsevaa.

- Upea yhteinen projektihan tämä on ollut. Uskon, että näihin naisiin on saanut istutettua juoksukipinän, Paula kertoo.

Eikä tuki jäänyt vain treenien tasolle, vaan Paula ja Jani kannustivat sunnuntainakin reitin varrella ja olivat vastassa heti maalialueella.

- He tsemppasivat myös treenien ulkopuolella Facebookissa, kun mulla meinas järki lähteä penikoiden kivun takia. Iso kiitos siitä heille! Sanoinkin maalissa Janille, että teidän ansiosta tämä oli mahdollista.

- Mahtava fiilis! Ja silmissä siintää jo se puolimaratoni, Leena fiilisteli.