Tänäänkin on hyvä päivä juosta.

Juokseminen pakkasella on täysin mielenvikaista -Vai onko?

En pidä ryhmäliikunnasta. Jos urheilen, teen sen mieluiten yksin. Erehdyin työni puolesta tutustumaan ‪#‎juoksuliike‬-tiistaitreeneihin Pirkkolan liikuntapuistoon. Oli pimeää ja yli 10 astetta pakkasta. Paleli. 

Edellisen viikon liki kymmenen liikuntatuntia painoivat kropassa ja suosittelivat lepoa. Olin pukeutunut huonosti. Epäilin juoksukuntoani. Sidoin silti lenkkarit tiukemmalle.

Pirkkolaan kerääntyi rapiat parikymmentä eri näköistä ja kokoista juoksijaa. Nuorimmat kouluikäisiä, vanhimmassa päässä työuraakin takana jo kymmeniä vuosia. Tyttöjä, poikia, miehiä, naisia. Millaisia tallaajia tässä maassa nyt voi olla. Kaikkea oli.

Mitenhän tämä porukka voisi muka harjoitella yhdessä?

Valmentaja Tapani Virtanen otti ohjat, ja sitten mentiin alkuverkalle. Jalat tuntuivat liisteriltä. Jo alkulenkin hidas vauhti tuntui liian kovalta. Lähteminen kadutti.

Kymmenen minuutin verkan päälle pienet venytykset ja kroppaa avaavia koordinaatioliikkeitä.

Hetkinen. Tuntuukos tämä jo vähän hyvältä?

Perään varsinainen harjoitus, 2x8-minuutin intervallit puolentoista minuutin palautuksella, sekä 2x 2+2+1-minuuttiset samaan tyyliin. Neljä minuuttia yhteen suuntaan, pillistä täyskäännös. Vastaan tuli kylttejä. 7.30,7.00,6.30... Pääsin 5.30 kohdalle, kun pilli kutsui takaisin.

Kylttien takapuolella oli piristäviä voimasanoja kuten "Kädet" ja "Rennosti". Ne naurattivat ja auttoivat. Hartiat rentoutuivat.

Jäin menomatkalla kärjestä reilusti. Takaisin tullessa vastaan tuli selkiä, takaa rynnittiin ohi. Loppusuoralle sai voimaa viimeiseen rutistukseen, kun koko jengi oli taas koossa. 

Tämähän toimii. Juoksemme yhdessä. 

Innostuinkohan vähän itseltänikin salaa yhdessä tekemisestä?

Loppuun venyttelyt ja kappas, kellosta hävisi puolitoista tuntia, jonka aikana en oikeastaan ajatellut mitään.

Koohotin vain muiden edessä, perässä ja välissä pillin vislauksesta toiseen sen verran, mitä jaloista irtosi.

Olipa rentouttavaa. Ja tehokasta, tänään tuntee juosseensa. Ajattelin myös juoksuseuraa. Ei siinä paljon juteltu, vaan puuskutettiin itseä vastaan, mutta myönnän: porukassa saa itsestään enemmän irti. Nuppi höyryten aistin tuulahduksia orastavasta yhteishengestä.

Sääkin oli itse asiassa aika mukava, täydellinen luminen ja raikas talvi-ilta. Metsässä oli rauhallista, reitit erinomaisessa kunnossa. Näimme reitin varrella urbaanin peuran. Jäniskin vilahti pusikossa.

Ehkä tässä on jotain järkeä.

- Riku Saari